Nimeni on Liisa Ahonen ja asun pienellä paikkakunnalla Hämeenkyrössä lähellä Tamperetta. Perheeseeni kuuluvat koirieni lisäksi mieheni ,sekä kaksi suloista lastamme.

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja työskentelen erityisopettajana. Sydäntäni lähellä ovat koirien lisäksi erityisesti lapset ja haluankin yhdistää nämä kaksi minulle niin kovin tärkeää asiaa myös työelämässä. Uskon vakaasti, että koiratyöparin avulla voin tukea lapsia entistäkin paremmin niin kasvatus- kuin opetustyössäkin. Olen Suomen kennelliiton, Suomen Villakoirakerho ry:n, Ylöjärven koirakerhon, SuKoKan sekä Suomen eläinsuojeluyhdistyksen jäsen. Lisäksi olen suorittanut Suomen kennelliiton kasvattajan perus- ja jatkokurssin.

Eläimet ovat kuuluneet elämääni aina varsin tiiviisti ja olenkin perheeni tavoin äärimmäisen eläinrakas. Minulla on ollut eläimiä laidasta laitaan, esimerkiksi: hevonen, kissoja, vuohia, kaneja, marsuja, hiiriä, hamstereita ja kaloja. Ensimmäisen oman koirani sain hankittua kuitenkin vasta muutettuani lapsuudenkodistani omaan asuntooni, sillä vanhempieni mielestä eläinkatraamme ei vaatinut enää täydennystä. Olin aina ihaillut suuria koiria, mutta tehdessäni päätöstä rodun suhteen oivalsin, että kääpiövillakoira voisi olla ominaisuuksiltaan juuri se minulle sopivin vaihtoehto. Ja päivääkään en ole valintaani katunut! Tuskin mikään muu rotu on yhtä monipuolinen ja sekä luonteeltaan, että fyysisiltä ominaisuuksiltaan niin miellyttävä kuin villakoira on.

Ensimmäinen villakoirani Oona tuli minulle kotikoiraksi ja kumppaniksi harrastuksiin. Oona on luonteeltaan aivan mahtava persoonallisuus ja se onnistuikin herättämään minussa suuren kipinän villakoiramaailmaan. Aloin seurata kiihkeästi kaikkea mikä vähänkin liittyi tähän upeaan rotuun ja innostuin suuresti myös koiranäyttelyistä. Kennelnimeni Evona's sain loppuvuodesta 2005. Nimi on yhdistelmä kolmen ensimmäisen villakoirani kutsumanimistä, jotka ovat Oona, Viivi ja Nero. Tarkoituksenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia sekä mahdollisimman kauniita kääpiö- ja toy villakoiria. Koirani ovat minulle kuitenkin ennenkaikkea rakkaita perheenjäseniä.